Postikortit ovat kuuluneet harrastuksiin 30 v. Ensin "hevoshullu" aikoina keräsin tietysti hevoskortteja ja sitten kissakortteja. No, vuodet vieri ja lähettelin osan jo korteista, kun oli nuori perhe ja ei ollut pahemmin aikaa ja rahaa harrastuksiin. 

Jossakin vaiheessa 80-luvun alussa aloimme harrastaa kotimaan matkailua ja aloin matkamuistoiksi keräämään kirkon kuvia joka paikkakunnalta missä kävimme. Niitä kerään edelleen. Kerään lähinnä ulkokuvia kirkoista ja kaikki eri versiot mitä löytyy. En osaa sanoa kappale määrää mitä minulla on, mutta 4 isoa mappikansiota on tällä hetkellä hyllyssä.

Keräily laajeni ja nyt olen kerännyt Rauma-kortteja, joskin sillon tällön. Aktiivisimpia on Lappeenranta-kortit ja ihan suomalainen maalaismaisema. Lähinnä yritän saada sellaisia maisemia, missä olisi lehmiä, heinäseipäitä yms. pellolla. Mutta kaikki mitkä miellyttää silmää kelpaa.

Kuvaan on tullut myös taiteilija kortteja, Virpi Pekkalan kortit on hauskoja ja niissä on elämän asiaa.

Nyt netin kautta olen lähetellyt maailmalle kortteja postcrossingin kautta ja myös saanut niitä ympäri maailmaa. Vahinko vaan etteivät lähettäjät paljon välitä toiveista. Olen nimittäin toivonut maisema ja luontokortteja.